torstai 29. huhtikuuta 2010

Boden ravit

Torstaina 29.4 myöhäis ilta Bodenissa ravattiin tasoituslähdössä 2160m matkalla. Videota ei koskaan ilmestynyt yleiseen jakoon. Mutta toisaalta tulokset huomioon ottaen oikeastaan hyväkin niin. Joonas oli heti lähdössä jotenkin tahmean näköinen ja jäi heti kärjestä. Viimeisen puolikkaan loppukaarteessa alkanut hyvä nousu tyssäsi pitkään laukkaan hyvissä ajoin ennen maaliviivaa. Sijoitus toiseksi viimeinen ja iso pettymyksen sekä karvaan kalkin jälkimakua hyvän Oulun esityksen jälkeen. Tällä kertaa ei enempää kommentoitavaa.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Oulun Ravit

Maanantai iltana Oulun Äimäraution tasaisen V4-rivin loppuratkaisut käytiin kittiläläis- ja torniolaishevosvoimien kesken. Jälkimmäinen, Riku Hyttisen ja Mika Jauholan omistama Dotto Nilema veti pitemmän korren, mutta paljoa ei hävinnyt Lauri Evijoen suojatti Lukas Lupin´kaan. Tiukka maaliin tulojärjestys vahvistettiin maalikamerakuvasta. Kumpikin sai 2100 metrillä ajan 15,6a. Joonas oli mukana illan viimeisessä lähdössä, 2100m ryhmöajossa, joten koko illalle riitti jännitettävää. Palasimme kisoihin pitkähkön tauon jälkeen joten ennakoissa meihin ei paljoa ladattu. Tietoa oli Mikalta kuitenkin sen verran, että Joonas olisi hyvässä kunnossa ja mahdollisuudet olisi hyvät jopa toto sijoille. Avaus kisassa mentiin kovaa 13,0 Niko Jokelan No Money tahdissa. Toinen ja kolmas puolikas mentiin hitaammin ja jälleen lopetus puolikkaalla laitettiin hanat auki. Joonas pysyi kevyesti vauhdissa mukana pysyen koko juoksun toisessa parissa sisällä. Paukkuja saattoi jäädä varastoonkin. Palkintona hyvästä juoksusta oli mainio kolmas sija mukavalla loppuajalla 18,6. Voiton vei V-E Paavolan ohjastamana Peacemaker ajalla 18,3. Paikalla olleet 4/5 osaa Kimino Team jäsenet olivat Joonaksen ja Mikan esitykseen erittäin tyytyväisiä! Kiitokset hyvin tehdystä työstä ja seuraavaksi uutta pulleaa matoa koukkuun!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

VIP Passi

Ensi kesän Kuniinkuusravien VIP Passi on sitten hommattu. Eli ainakin yhdelle kesäloman viikonlopulle on varmistettu ihan mukavaa toimintaa. Toivottavasti säät suosii, mutta luulisin VIP passilla pääsevän myös sateen suojaan. Tarkoitus olisi hommata vielä toinenkin lippu Jaanalle, jolloin päästään edustamaan Kimino tiimiä yhdessä. Lipputoimiston mukaan VIP alueelle myydään viikonlopulle noin 2500 lippua. Lippuja vielä löytyy hyvin. Mielenkiintoista nähdä miten tarjoilut pelaa, riittääkö ruokaa ja ennenkaikkea pöytätilaa kaikille. Siitäpä tulikin mieleen, että suunnitelmissa oli myös "sponsoroitu" Kuninkuuskisa reissu Lauantaille - tämä pitää varmistaa ensi viikolla. Huomenna on sitten Joonaksella kisa Oulussa pitkän tauon jälkeen. Vihjeissä ei ole meidän poikaan liikaa luotettu. Olisi hyvä tilaisuus yllättää?