maanantai 24. toukokuuta 2010

Oulun ravit

Oulussa juostiin lämminveristen 2100m troikka lähtö sateisessa Maanantai illassa. Tässä Ojantakanen 20-V juhlalähdössä oli tasainen joukko joista useammalla olisi mahdollisuuksia menestyä. Joonas tempaisi matkaan keskivaiheilta paikalta numero 4 erittäin pirteästi ja vahvasti eikä antanut tuumaakaan periksi myös kovaa avanneelle Tuomas Pakkasen Leksakille. Lähdössä laukkasivat pahoin suosikki Golden Crusigate sekä Aprilblues pilaten asemiaan. Ensimmäinen puolikas avattiin aikaan 13.5 ja koko kierros aikaan 19.5 Joonaksen hallitessa juoksun kulkua. 800m ennen maalia asetelmat alkoivat tiivistyä Wizard of Ozzin sekä Leksakin aloittaessa asemiensa parantamisen. Joonas päästeli loppusuoralle johtopaikalla hyvävoimaisen näköisenä ja odotukset nousivat. Huippu tasaisessa lähdössä voiton vei yllättäen Leksak ajalla 17.8, toisena Bailiff ja kolmantena Hello Charles suosikkien jäädessä taakse joka takasi troikka kertoimeksi huikeat 6132. Joonaksen sijoitus oli viides ajalla 18.0 pari kymmenystä voittajalle hävinneenä. Lopputuloksena siis melko mukava juoksu. Kokomatkasta noin 2000m oli täysin kiitettävän arvoista menoa. Kuitenkin ihan viimeisellä vajaalla sadalla metrillä meno muuttui keulajuoksusta puolipehmeään etenemiseen joten kokonaisuutena antaisin kouluarvosanan positiivinen 8+. Tästä on hyvä jatkaa uusiin koitoksiin.


sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Rovaniemen ravit

Rovaniemellä ravattiin Sunnuntai iltapäivässä helteisessä säässä. Joonaksella oli kerrankin hyvä lähtöpaikka 2100m matkalla "The Chief of Montana" lähdössä numero 8. Kun esittelyssä kajahti Teräsbetonin "Voittamaton" oli allekirjoittanut nettiyhteyden päässä enemmän kuin täpinöissään!

Tulosten jälkeen on pakko ottaa lakki kouraan ja nöyrtyä. Joonaksen ja Mikan esitys ei jättänyt kenellekään mitään selitettävää. Joonas johti suvereenisti lähdöstä maaliin ja teki upean uuden ennätyksen 16.9. Juoksu oli niin upea, että en pilaa sitä edes luettelemalla lähdön muita sijoituksia.

Kiitokset tiimille hienosta tuloksesta. Tällä kertaa sain myös videon talteen. Käykääs tsekkaamassa kun on Joonaksesta todella hienoa hidastettua lähikuvaa maalisuoralla. Kolmen voiton eli hattutempun myötä, Mika on Isäntä! Samanlaista lisää, kiitos!