sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Joonatansin voittoon Pihtiputaalla

Pihtiputaalla ravattiin 2100m matka Veljekset Walhsten Oy ryhmälähtönä lämminverisille. Joonaksen lähtöpaikka 11 ei ainakaan helpottanut ennakkoasetelmia, mutta kilpailulta odotettiin hyvää.

Lähtö sujui Joonakselta ihan rauhallisesti ja avauspuolikas mentiin aikaan 16,0 keskikastissa ulkona. Tästä vauhti hiukan tippui (Garmet Game 20,0/km) mutta viimeisen kierroksen lähtökaarteessa alkoi tapahtua. Hannu Hietanen käänsi Joonaksen kolmannelle ja maisema vaihtui siihen tahtiin, että keula hevosellakin alko jo olla paineita. Tällä kertaa loppu kaarre ajettiin juuri niinkuin pitää - eli maltilla ilman repimisiä. Niinpä loppusuoralla Hietanen käski Joonaksen vielä hienoon loppukiriin, paukkujen jo hieman ehtyessä, ja voitto otettiin puolen hevosen erolla kisaa alussa johtaneeseen Garmet Gameen.

Ensimmäinen voitto kaudelle 2011 on saavutettu. Ja mikä parasta, uusi valmennus sai ensimmäinen ison kiitoksen sitkeälle ja hyvälle työlle. Matka edellisestä voitosta (Tornio 5.9.2010) on ollut pitkä ja kivikkoinenkin. 11 starttia siihen tarvittiin ja jälleen ollaan palattu omalle tasollemme! Kiitokset hienosta esityksestä kuuluu eittämättä ohjastajalle, loistava suoritus! Sekä toki valmentajalle, jonka tuuletus voittajaesittelyssä varmasti maistui yhtä makealle kuin meille katsojillekin. Tästä on paljon helpompi jatkaa matkaa eteenpäin.