maanantai 7. marraskuuta 2016

Kontrolli klinikalla 7.11

Maanantaina Leksa kävi klinikalla kontrollissa. Hankositeessä näkyi vielä pientä vauriota, joten kevyt liikutus jatkuu marraskuun loppuun. Joulukuussa saa todennäköisesti aloittaa jo normaalin treenin, jossei tule mitään suurempaa takapakkia. Leksan polvi on ollut viime päivät parempi ja asiaan saattaa vaikuttaa myös se, kun kengitettiin mahdollisimman lyhyeen kavioon. 
Lauantaina Leksa pääsi opettelemaan vähän ratsun hommia. Paula kävi Leksan selässä Kaisun taluttamana pyörähtämässä vähän tallin pihalla ja kentällä. Leksa oli meinannut olla hieman virkeä, mutta ei ollut temppuillut sen pahemmin. 
Kuulemma muutenkin Leksa on kerännyt viime aikoina vähän pöhkö-virtaa, kun liikutus on ollut kevyttä ja talven ensimmäiset pakkaset on tulleet ja kaikkea pitää muka säikkyä. Tarhasta kuulemma tullaan vauhdilla ja lenkillä ei meinata kävellä rauhassa. Mutta sehän on vain hyvä merkki, että juoksuhaluja löytyy ;)  



maanantai 24. lokakuuta 2016

Klinikalla 12.10

Keskiviikkona 12.10.2016 oltiin taas vaihteeksi klinikalla. Ensin jalat käytiin läpi ja sen jälkeen Kimino teamin reippaat urheilijat pääsivät juoksemaan ulos ;) Sisällä Leksa sai rauhotuksen ja meni röntgeniin. Sitten oikea takapolvi ja vtj hankkari ultrattiin. Hankkarista löytyi pientä sanomista, mutta ei mitään varsinaista vammaa, eli todennäköisesti vain rasittunut treenauksesta.

Lopuksi polven patellajännettä leikattiin puudutuksessa, jotta polvi ei enää lukkiutuisi.  Hurjan villi Leksa tarvi siihen 5 kiinnipitäjää vaikka oli rauhoitettuna...vitsi vitsi. Videon viimeinen kuva operaatiosta näyttää ehkä hurjalta, mutta yksi pitää sidottua häntää kiinni ettei Leksa pääse moukaroimaan sillä lääkäriä, yksi huulipuristinta ja yksi päätä, että hevonen pysyi pystyssä kun oli niin tainnuksissa rauhotuksesta. Operaatio ei oikeasti ollut iso ja kesti vain muutaman minuutin. Saa nähdä auttaako leikkaus ja alkaako ravi paranemaan...
Nyt muutama viikko rennompaa liikutusta ja sitten kontrolli klinikalla.





Pahoittelut, että osa videon klipeistä on kuvattu pystysuunnassa. Ensi kerralla kuvaaja ehkä muistaa pitää puhelimen oikein päin kuvatessa =D

maanantai 10. lokakuuta 2016

Ylivieska

Perjantaina 30.9 Leksa juoksi Ylivieskassa 2100m ryhmäajossa kuskinaan Niskanen. Suorituksesta olisi voinut ajatella, että päivä olisi ollut perjantai 13. päivä...
Leksa lähti normaalin tahmeasti auton takaa joukon hännille, mutta ei kirinyt edes sen vertaa, että olisi näkynyt kamerassa. Korvatkin oli auki jo ensimmäisellä kierroksella. Niskanen teki fiksun valinnan ja jätti leikin kesken toisella kierroksella. Leksa ei siis ollut kunnossa ja tulos oli K. 
Startin jälkeen jaloissa oli ollut pientä turvotusta, joka ei ilmeisesti ollut vakavampaa, mutta kertoo tietenkin jostain...
Leksalle onkin nyt varattuna aika klinikalle, jossa käydään löysien ja lukkiutuvien polvien tilannetta uudestaan läpi. 



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kajaani

Sunnuntaina 11.9 Leksa juoksi Kajaanissa 2140m ryhmäajossa. Alkukiihdytys oli aika mitäänsanomaton jos sitä voi edes kiihdytykseksi sanoa. Leksa juoksi pitkän matkaa hännillä ennen kuin pääsi porukkaan mukaan. Lopussa Leksa alkoi taas tuttuun tyyliin heräilemään, mutta Maurilla kävi moka ja ajoi pussiin... Tärkeitä metrejä kului 3 radan vapautumista odotellessa. Pitkällä loppusuoralla Leksa onneksi pääsi hienosti kirimään itsensä sijalle 4 aikaan 17,8.


©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen



maanantai 5. syyskuuta 2016

Tornion lounasravit

Sunnuntaina 4.9 Leksa juoksi ensimmäistä kertaa ruunana. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Ylivieskaan, mutta pisteet eivät riittäneet, joten päädyttiinkin Tornioon. Lyhyesti ja ytimekkäästi lähtö meni hyvin tauon jälkeen. Ravi oli ok, kuskin ajotaktiikka oli hyvä ja sijoitus 4. ajalla 17,4.

Leksa ilmoitettiinkin jo ensi sunnuntaiksi Kajaaniin, kun sattui olemaan sopiva sarja. Lähtö on vielä hieman epävarma, kun pitää tarkkailla miten Leksa palautuu tästä Tornion startista, mutta Kajaaniin mennään jos kaikki on hyvin. Sen pidemmälle ei vielä suunnitelmia ole.






lauantai 27. elokuuta 2016

Perjantai hiitti

Taas perjantaina 26.8 oltiin radalla hiitillä. Tälläkin kertaa ajettiin tuplahiitti, niin kuin edelliselläkin viikolla ja lisäksi tallilta oli Zefyr kaverina. Ensimmäinen hiitti oli 2100m 1.30 aikaan ja toinen 2100m hiitti ajettiin noin 1.20.
Leksan ravi oli selvästi parantunut Ismon käsittelyn jälkeen! Pientä kankeutta oli taas alussa, mutta lopussa ei mitään ongelmaa. Tällä kertaa radalla oli myös paljon muita hevosia yhtä aikaa hiitillä ja saatiin samalla todettua, että ruunaus on todellakin rauhoittannut Leksan, eikä mitään huutelua enää kuulunut. 
Kaikki siis näyttää tällä hetkellä Ylivieskaa varten hyvältä!





maanantai 22. elokuuta 2016

Hiitti 17.8 ja Haapasen Ismon käsittely 19.8

Keskiviikkona 17.8 päästiin vihdoin hiitille radalle tauon jälkeen. Leksa käyttäytyi katoksella rauhallisesti ja juoksuintoakin löytyi.
 Niskanen lämmitti ensin 5 kierrosta, sen jälkeen 2100m hiitti noin 1.30 vauhtia. Pidettiin vartin tauko katoksella ja sitten 1600m hiitti, 1.20 vauhtia ja viimeinen 500m reippaampaa. Juoksu paranee vain mitä enemmän hevonen lämpeää.  Ravi oli parempaa kuin keväällä ennen taukoa, vaikkei se varmaan koskaan tule olemaan täysin "rullaavan" näköistä.
Tarkoitus olisi ilmoittaa Leksa 4.9 Ylivieskaan ja käydä sitä ennen vielä varmaankin kerran radalla hiitillä. 

Perjantaina 19.8 Leksa oli Haaparannassa Haapasen Ismon käsittelyssä. Oikea lapa oli ollut hieman jumissa, mutta mitään isompia vikoja ei onneksi ollut löytynyt. Enempää en osaa tarinoida tästä reissusta, kun en valitettavasti päässyt itse paikalle katsomaan, mutta valmentajalta voi kysellä enempi. 

©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen




Video: ©Jari Pulkkinen

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kesä kuulumisia

Leksa on parantunut ruunauksesta hyvin.  Ensin näytti, että pussi alkaa turpoamaan uudestaan, mutta onneksi se oli väärä hälyytys ja nyt turvotukset ovat poissa. Luonteeseen se on jo vaikuttanut sen verran, että turha sählääminen ja näykkiminen on jäänyt poissa, joka on tietenkin positiivinen asia. Muutenkin Leksasta on tullut ihmisystävällisempi ja se oikein vaatii rapsutusta vaikka ennen lähti kävelemään pois tai koitti vain näykkiä silittäessä.
Moni pelkäsi, että Leksasta tulee ihan laiska (sen muutenkin melko laiskahkon luonteen lisäksi), mutta kerran mitä itse olen käynyt ajamassa Leksaa ruunauksen jälkeen, niin nyt se reagoi ja keskittyy juoksemaan paljon paremmin. Vähän kun maiskauttaa niin kyllä hevonen edelleen lähtee häntä suorana ;) Eli ajoonkin ruunaus on vaikuttanut positiivisella tavalla.

Tiistaina Leksaa ajettiin ensimmäistä kertaa jarrukärryillä ruunauksen jälkeen. Yhteensä 5 vetoa ajettiin vastuksen kanssa ja 1 ilman vastusta. Leksa palautuu hyvin, mutta ei kestä vielä kovaa vastusta, koska silloin takapään ravi hajoaa. Ilman vastusta ei mitään vikaa ravissa.
Nyt Leksaa aletaan ajamaan ravin hajoamisen rajamailla niin, että saadaan ajettua voimaa takapäähän, mutta niin ettei ravi hajoa ja muut paikat kipeydy. Kunhan takapolvia on saatu vahvistettua tarpeeksi, niin aletaan taas miettimään startteja.

Loppuun vielä pari videopätkää Leksasta huomionkipeänä ruunana :D

Siellä se huomionkipeä möllöttää


Video kannattaa avata koko näytölle niin näkee jotain

torstai 23. kesäkuuta 2016

Klinikka reissu (ruunaus)

Keskiviikkona 22.6 Leksalla oli aamusta aika klinikalle ruunaukseen ja jalkojen tutkimiseen. Takapään ravi on muutaman viimeisen startin aikana huonontunut niin päätettiin tutkituttaa jalat varmuuden vuoksi. Ja ruunaukseen päädyttiin, kun käytös on raveissa myös alkanut huonontua ja Ylivieskassa Leksa oli ollut katoksella ihan villinä ja lähdössä keskittynyt vain kavereille huuteluun.

Aamu alkoi 8.30 kun Leksa vietiin klinikan karsinaan odottamaan vuoroaan. Ensin ell kyseli vaivoista yms alkuselvittelyä. Leksa sai myös ensimmäisen annoksen penisilliiniä ja rauhoittavaa odotellessa. Odottelun jälkeen siirryttiin käytävälle ja jalat tunnusteltiin läpi. Tässä vaiheessa Leksa päätti villiintyä niin että piti vaihtaa paikkaa, kun vastapäätä seisoi kiimassa oleva tamma. Tunnustelujen jälkeen siirryttiin ulos juoksuttamaan. 
Ensin vain juoksutettiin ees taas asfaltilla ja maneesissa, sen jälkeen taivuteltiin joka jalka erikseen ja juoksutettiin aina välissä. 
Juoksutuksen jälkeen siirryttiin takaisin sisälle ja takapolvet piikitettiin tulevan lepojakson vuoksi. Samalla Leksa sai esilääkityksen leikkausta varten. Sinne Leksa jäi sitten odottelemaan tulevaa toimenpidettä lääketokkurassa..

Mitään kipupaikkoja ei jaloista löytynyt joka on tietenkin hyvä asia. Leksa on vielä kehitysvaiheessa ja polvissa oli löysyyttä, eli tarvitsee vielä vahvistusta takapään lihaksiin. Vasen takajalka reagoi vähän pahemmin taivutteluihin kuin oikea. Jarrukärry treeniä luvassa ja sitten taas starttiin.

Eli nyt toivutaan ensin ruunauksesta muutama viikko ja sitten aletaan taas treenaamaan ja ajamaan kilpaa tilanteen mukaan.

Tässä vielä komeana orina












sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Ylivieska

Sunnuntaina 12.6 Leksa juoksi Ylivieskassa lähdössä 10. Tällä kertaa lähtönä oli 2100m tasoitusajo. Lähtö meni taas melko perinteiseen tyyliin -alussa hännille ja lopussa kiritään. Tällä kertaa kiri kantoi 6 sijaan ajalla 17,9.
Tämän tekstin alapuolelle kommentteihin tulee myöhemmin tarkennusta lähdöstä ja tietoa tulevasta. 



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Oulun ravit

Maanantaina 6.6 Leksa juoksi taas äimärautiolla. Odotukset olivat korkealla, mutta jo lämmityksessä huomattiin takapään ravin olevan huonoa. Syyksi epäillään kengitystä. Leksa juoksi siis tällä kertaa alumiinit jalassa eikä ilman kenkiä. Juoksun kulku oli melko perinteinen, mutta lopun hyvä kiri puuttui. Sijoitus oli 9 ajalla 18,3.
Leksalla on ollut viime aikoina hieman vastustelua ajaessa kun käskee eteenpäin. Syyksi löytyi hampaat, jotka ovat vaihtumassa. Ongelma varmaan korjaantuu kun pikkuori on saanut hampaansa vaihdettua.  

©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen



lauantai 4. kesäkuuta 2016

Uimassa

Perjantaina Leksalla oli uintipäivä. Yleensä Leksa kuulemma tykkää uimisesta, mutta nyt aamu-uinti ei oikein innostanut. Oli paljon mukavampaa seistä poseeraamassa kameralle.







keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Oulun ravit 23.5

Maanantaina Leksa juoksi taas Äimärautiolla. Lähtö oli 3-4 -vuotiaille tarkoitettu nuorten sarja 2016 lähtö. Leksalla taas huono lähtöpaikka ja perinteiseen tapaan se jäi hännille, mutta tällä kertaa ei ollut sentään ihan viimeinen ensimmäisessä kaarteessa! Nyt viimeisen takasuoran alussa oli muita hevosia ulkoradoilla, eikä Leksa päässyt heti ulos. Perinteinen kirikin siis jäi melko vaisuksi. Loppukaarteessa Leksan edellä ollut hevonen laukkasi ja mitä teki Leksa vähän myöhemmin...hyppäsi myös laukalle kahdesti maalisuoran auetessa....tulokseksi tuli tällä kertaa siis HLL. Maurin mukaan Leksa oli tehnyt jonkun oman kiemuran, mistä sitten pomppasi laukalle. Harmillisia tälläiset, mutta kuuluu raviurheiluun. 


©Jari Pulkkinen


©Jari Pulkkinen


©Jari Pulkkinen


keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Sunnuntai ajelulla

Sunnuntaina käytiin ajamassa rento palauttelulenkki. Samalla tuli testattua ja toimiviksi todettua uudet koppakärryt! Kyydissä siis Jaana ja Terhi. Video on kuvattu GoPro-kypäräkameralla. Kamerakin oli ensimmäistä kertaa käytössä ajaessa ja sekin todettiin toimivaksi ratkaisuksi, eli videoita on luvassa jatkossakin!
Alussa pientä kiemurtelua, mutta ei välitetä siitä ;) 



14.5 Oulun 76-ravit

Leksa juoksi lauantaina Oulussa kyvyt esiin-divisioonakarsinnassa. Lähtöpaikka oli taas "vaihteeksi" huono 12. Alun jälkeen tehtävä oli mahdoton, kun Leksa hölkkäili omissa maailmoissaan ensimmiset 500m. Loppusuora oli tyypillistä Leksaa, lentäen perille, mutta tällä kertaa huonolta lähtöpaikalta se riitti vain 6 sijaan ajalla 16,9.
Pohdintaa tuli myös ruunauksesta, mutta seurataan miten Leksan keskittyminen kesän myötä muuttuu. Tällä hetkellä ainakaan se ei vielä ole tarpeellista.


©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Leksa lensi äimärautiolla uuteen ennätykseen 1.15.4!

Jälleen kerran lähtöpaikkaa ei voi kehua ja peränpitäjän paikka oli odotettavissa!
Leksan näyttöjen perusteella tiedettiin, että ei se välttämättä haittaa näissä karkeloissa..
Lämmityksestä näki jo, että ravi käy ja moottori käy kaikilla pytyillä, V8 hörisi jo katoksella siihen malliin tammojen perään, että oripoika on tänään hereillä!

Itse starttiin: Lähtö sujui odotetusti ja peränpitäjänä oltiin,ensimmäisen 500m väliaika(12.0) sai suut virneeseen..Eka kiekka 14,5 ja sitten vasta Leksa aloitti kilpailemisen...
Mauri käänsi oikeasta ohjasta Leksan kiertämään kolmatta rataa. Kun lähdettiin toiselle kierrokselle, eteen nousi töttöröimään porukkaa joten 800m ennen maalia Maurin piti kääntää jo neljännelle ja sitten alkoi maisema vaihtua.
Leksa tuli ihan omaa vauhtia takasuoran ja oli jo kärjen tuntumassa viimeiseen kurviin tultaessa. Johtavan takana matkustanut Frazier Boko paiskasi johtavan ohi ja lipui voittoon, vaikka Leksa lähestyi metri metriltä. Hoppee ei oo häppee,kun aika kirjattiin tauluun...jos lähdöstä tehtäisiin elokuva, eka osassa näkyisi kaksi hevosta ja toisessa osassa loput!
Jokainen joka ymmärtää raviurheilusta jotain, tietää että Leksa teki hirmu juoksun!
Talven treenit menivät putkeen ja tulokset rupeaa näkymään. Hirvittävällä loikalla Leksa menee eteenpäin ja kaikin puolin paketti on kasassa, valmennus, ohjastaja, Kimino Team ja 
ennenkaikkea Leksa joka tekee työn!
Nyt on tarkkaan harkittu kehitystyö tehty, taulu on kunnossa ja pisteet riittää vaativampiin tehtäviin. On aika ruveta ajamaan rahalähtöjä, josta saa muutakin kuin lämmintä kättä!
Leksa tullaan näkemään T76 ja nuorten lähdöissä, eikä Bodenkaan ole pois suljettu!
Jatkossa toivotaan arvontakoneeseen pallot 2,3,4,9 ja 10!

Tulokset
©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen




maanantai 25. huhtikuuta 2016

Voittokahvit ja talkoilua

Lauantaina juotiin tallilla kakkukahvit Leksan voiton kunniaksi. Melkein koko kimppa oli päässyt paikalle! Kakkukahvien jälkeen talkoiltiin ja purettiin heinäkuorma latoon. 



450 paalia




perjantai 22. huhtikuuta 2016

Oulun ravit ja Leksan uran ensimmäinen voitto!

Maanantai iltana juostiin kilpaa Äimärautiolla lähdössä 9, joka oli 2100m ryhmäajo. Tällä kertaa kengät otettiin pois ja puolilaput oli vaihdettu kokolapuiksi.
Leksa lähti taas hitaasti matkaan ja jäi porukan hännille, mutta tällä kertaa pääsi melko alussa toiselle radalle. Eli nyt ei tarvinnut lopussa miettiä, että miten pääsee sisältä ulkoradoille kirimään. Viimeisen takasuoran alussa Leksa lähti taas lentäen neljättä rataa pitkin kirimään keulajoukkoa ja muut jäi hetkessä taakse!  Viimeisessä kaarteessa Leksa oli jo kolmantena. Loppukiri oli tiukka, mutta niin se vaan oripoika nirhasi vastustajan loppusuoralla! Uransa avausvoiton Leksa kirjasi aikaan 17,3. 
On se vaan niin hyvä ja jaksava hevonen! Isot kiitokset myös hyvälle valmentajalle!
Tässä linkki tuloksiin

(c) Jari Pulkkinen

Näitä me aletaan nyt keräilemään! ;)



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Lounasravit 8.4

Perjantaina juostiin taas Oulussa kilpaa 2100m matkalla. Viimeistelytkin starttiin onnistuivat tällä kertaa. Odotukset olivat vähintään totoon ja voittoonkin uskottiin, mutta siivekkeen takaa Leksa irtosi kuin olisi sunnuntai ajelulle menossa...sen myötä taas pakitus viimeiseksi parijonoon. 900m ennen maalia Mauri käytti Leksan vahvinta asetta ja käänsi sen kiriin kolmannelle. Sieltä tultiin lujaa siivet lepattaen ja rehellisesti maaliin asti ja totoon, mutta voittoon asti on melko mahdoton tulla jos ei päästä parijonoon lähemmäs keulaa, mistä sitten hyökätään kiriin! Kaiken kaikkiaan hieno suoritus ja 3. sija ajalla 19.0, ei moitteen sijaa! Lähtöpaikka on jatkossakin avainasemassa. Kuskin kommenttien perusteella on lupa odottaa, että lähtönopeuskin paranee. Olihan tämä vasta toinen startti tauon jälkeen.






Tulokset



lauantai 2. huhtikuuta 2016

Oulun lounasravit

Perjantaina 1.4 Leksa juoksi Oulun lounasraveissa lähdössä 4 . Viimeistelyt ennen starttia jäivät vähän vajaiksi kelien vuoksi, mutta toivottavasti ensikerralla olisi parempi onni senkin suhteen ja paikat ajokunnossa. Odotukset suht hyvästä sijoituksesta ja juoksusta kuitenkin oli ja odotukset osoittautuivat oikeaksi, eli kehitystä on tapahtunut ja oikealla tiellä ollaan.
Selvästi kärsittiin lähtöpaikasta, joka oli tällä kertaa 8 rata ja jouduttiin peränpitäjäksi ja kilpakumppanit saivat liikaa tasoitusta. Mutta viimeisellä takasuoralla Leksa näytti kykynsä ja lähti kirimään ja viimeisessä kaarteessa mentiin jo neljättä rataa voisiko sanoa jopa lentäen kohti maalipaalua. Siivet eivät vielä kantaneet totoon, mutta hieno 4. sija tuli ajalla 18,7.
Kaisu on tehnyt hienoa työtä Leksan kanssa ja ansaitsee suuren kiitoksen!


Linkki tuloksiin




tiistai 8. maaliskuuta 2016

Hierontaa


            

Maanantaina 7.3 hevoshieroja Kirsi Holmström kävi hieromassa Leksan. Kireyttä löytyi lavoista, selästä ja lantiosta. Leksaa ei olla varmaan ennen hierottukkaan, mutta näytti ottavan rennosti ja nauttivan hommasta ja hieronnan välissä venytteli itsekseenkin. Myöhemmin hierotaan varmaan toinenkin kerta, että saadaan kaikki jumit auki. Saa nähdä miten vaikuttaa juoksuun... ;) 





Jalan venyttely ja hieronta



                                                        Kaulan venyttely