keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Oulun ravit 23.5

Maanantaina Leksa juoksi taas Äimärautiolla. Lähtö oli 3-4 -vuotiaille tarkoitettu nuorten sarja 2016 lähtö. Leksalla taas huono lähtöpaikka ja perinteiseen tapaan se jäi hännille, mutta tällä kertaa ei ollut sentään ihan viimeinen ensimmäisessä kaarteessa! Nyt viimeisen takasuoran alussa oli muita hevosia ulkoradoilla, eikä Leksa päässyt heti ulos. Perinteinen kirikin siis jäi melko vaisuksi. Loppukaarteessa Leksan edellä ollut hevonen laukkasi ja mitä teki Leksa vähän myöhemmin...hyppäsi myös laukalle kahdesti maalisuoran auetessa....tulokseksi tuli tällä kertaa siis HLL. Maurin mukaan Leksa oli tehnyt jonkun oman kiemuran, mistä sitten pomppasi laukalle. Harmillisia tälläiset, mutta kuuluu raviurheiluun. 


©Jari Pulkkinen


©Jari Pulkkinen


©Jari Pulkkinen


keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Sunnuntai ajelulla

Sunnuntaina käytiin ajamassa rento palauttelulenkki. Samalla tuli testattua ja toimiviksi todettua uudet koppakärryt! Kyydissä siis Jaana ja Terhi. Video on kuvattu GoPro-kypäräkameralla. Kamerakin oli ensimmäistä kertaa käytössä ajaessa ja sekin todettiin toimivaksi ratkaisuksi, eli videoita on luvassa jatkossakin!
Alussa pientä kiemurtelua, mutta ei välitetä siitä ;) 



14.5 Oulun 76-ravit

Leksa juoksi lauantaina Oulussa kyvyt esiin-divisioonakarsinnassa. Lähtöpaikka oli taas "vaihteeksi" huono 12. Alun jälkeen tehtävä oli mahdoton, kun Leksa hölkkäili omissa maailmoissaan ensimmiset 500m. Loppusuora oli tyypillistä Leksaa, lentäen perille, mutta tällä kertaa huonolta lähtöpaikalta se riitti vain 6 sijaan ajalla 16,9.
Pohdintaa tuli myös ruunauksesta, mutta seurataan miten Leksan keskittyminen kesän myötä muuttuu. Tällä hetkellä ainakaan se ei vielä ole tarpeellista.


©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen

©Jari Pulkkinen