tiistai 31. tammikuuta 2017

Hiitti 30.1.2017

Pitkästä aikaa tekstiä pukkaa. Tälle vuotta tänne ei ole vielä kirjoiteltukkaan, mutta mikäs sen parempi kuin aloittaa vuosi 2017 hyvillä uutisilla.

Maanantaina 30.1 Leksa pääsi ensimmäistä kertaa hiitille polven operoinnin jälkeen ja kaverina hiitillä oli Endless zefyr.
Alussa lämmitettin 5km, jonka jälkeen otettiin hitaampi hiitti 2100m noin 1.35 vauhtia. Alussa Leksa tuttuun tapaan lähti hitaasti liikkeelle, mutta ei tällä kertaa huonoa ravia. Leksallahan ei olla ajettu pitkään aikaan kovempia vauhteja, joten ei niitä voi heti alussa odottaakkaan. Ravi alkoi käyttämään koko ajan sujuvammin, mitä pitempään ajoi.
Välissä pidettiin noin 20min tauko ja otettiin reippaampi hiitti 2100m 1.25-1.28 vauhtia. Ravi käytti hyvin eikä mitään ongelmia ilmennyt. 
Niskanen kommentoi, että nyt oli alusta alkaen parempi Leksa kuin koskaan.

Startteja voidaan siis alkaa miettimään polven ehdoilla jo nyt kevättalven aikana. Aluksi tietenkin pitää ajaa hiittejä ennen sitä, että vauhdit alkavat taas löytymään. Polven hoito on tärkeää ja sitä pitää tietenkin jatkaa myös tulevaisuudessa säännöllisesti. Ennen starttia Leksa pääsee luultavasti myös hierontaan.


Alla nopeasti tehty video hiitistä, ehkä siitä jotain näkee :D